maanantai 27. toukokuuta 2013

Kesäkynnet


Tein itselleni uudet kesäkynnet Käytin ihanan helppoa geelilakkaa (värin "oikeaa" nimeä en muista mutta tuollainen tumma pinkki se nyt kuitenkin on) ja lisäsin päälle kultaista glitterhilegeeliä. Aikaa ei siis mennyt paljon yhtään, ja olen ainakin itse todella tyytyväinen :) Omat kynteni eivät ole tällä hetkellä mitkään hirveän pitkät, joten näin niitä on helppo kasvattaa ja nämä pysyvät nättinä huomattavasti kauemman kuin tavallinen kynsilakka, joka ainakin minun räpeltämiselläni kestää yleensä vain sen pari tuntia ehjänä.. :D


Lähikuvassa nämä kynteni näyttävät vielä lyhyemmiltä, mutta eivätköhän ne siitä kasva :) Hankin tuon oman geelisettini jo pari vuotta sitten, kun en jaksanut kulkea toisella paikkakunnalla (asuin vielä siis maalla :D) huoltamassa kynsiäni, ja eipä se ilmaistakaan tietenkään ollut, joten halusin säästää. Ja olen kyllä ollut todella tyytyväinen, tosin myönnän, että voisin kynsiä silti useamminkin laittaa, nyt en esimerkiksi ole varmaan moneen kuukauteen niitä jaksanut itselleni tehdä.. :D Jaksamisesta se johtuu lähinnä siksi, että kun kynsiä tekee itselleen, siinä menee tuplasti enemmän aikaa kun jos tekee toiselle. Tykkään kyllä kynsien tekemistestä, mutta en itselleni, juuri tästä syystä. Geelilakka on kuitenkin onneksi tosi nopea laittaa myös itselle, joten tykkään kovasti :)

Kesällä on myös helppoa, kun voi laittaa varpaankynsiin geelilakkauksen, ei paljon helpommalla pääse. Varpaisiin en vielä "ehtinyt" itselleni geelilakkaa laittaa, mutta täytyy vielä ennen ensimmäisiä rantareissuja sekin tehdä :) Mitäs mieltä olette näistä kesäkynsistäni? Ajattelin pinkin olevan sellainen väri, joka sopii melkeinpä kaiken kanssa, mitä minulla vaatekaapissa on. Ja koska en löytänyt pinkkiä mekkoa siskoni ylioppilasjuhliin, olen luultavimmin laittamassa sinne mustan mekon, joten nämä pinkit kynnet toivottavasti piristävät edes vähän :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti