tiistai 29. lokakuuta 2013

PMMP - Viimeinen keikka

Okei, nyt voisin valittaa siitä, kuinka tietyt asiat, kuten seuraavana päivänä olevat esitykset voisi tehdä ajoissa, mutta ehkä tämä postauksen kellonaikakin kertoo jo sen, että täällä on taas jätetty hommia viime tinkaan... No, nyt on kuitenkin nuo pakolliset jutut hoidettu, ja aika fiilistellä "eilistä" eli sunnuntaina ollutta PMMP:n viimeistä keikkaa Jäähallissa. Voi pojat, en ollut aiemmin ollutkaan tuolla keikalla, ja yläkatsomo oli sinänsä hivenen pettymys, eikä kuvia kauheasti tullut otettua puhelimella, kun eivät ne onnistuneet. Valoshowsta otin kuitenkin pari videota, lyhyitä tosin, kun mieluummin sitä keskittyi siihen oleelliseen ;)

Muistan kun olin ensimmäisen kerran Elämä Lapselle -konsertissa, ja siellä esiintyi silloin vielä melko "tuore" PMMP, ja he esittivät Oo siellä jossain mun -kappaleen. En oikeastaan edes tuota kyseistä tapahtumaa muistanut, vasta tuolla viimeisellä keikalla kyseisen kappaleen alkaessa tuli sellainen flashback, ja sitten tuli vaan sellainen fiilis että jee!

Vaikken mikään fanaattinen PMMP-fani olekaan koskaan ollut, oli tuo viimeinen keikka mahtava kokemus, ja kolme tuntia vierähti yllättävän nopeasti. Paria biisiä jäin kaipaamaan, mutta toki tuo kolme tuntia olisi ollut riittämätön koko kymmenen vuoden uran parhaille biiseille. Varsinkin, kun nämä ovat juuri niitä kuuluisia makuasioita, joista ei saisi kiistellä :D Ystäväni C:n kanssa ostimme lippumme mattimyöhäisinä huuto.netistä, kun katsellessamme lippuja toisiksi viimeiselle keikalle tajusimme kuitenkin haluavamme enemmän tuolle viimeiselle. Hintaa tuli toki hieman enemmän, mutta tämä oli todellakin (ainakin tällä tietoa) kerran elämässä -kokemus.

Keikka eteni levyjen mukaisessa järjestyksessä, ja lavashow oli sitä perinteistä PMMP:tä, sekä huikeaa valoshowta ja pyrotekniikkaa (tai mitä lie nimeltään). Todella vakuuttava lopetus uralle :) Tässä vieä yön pikkutunteita haluan keikkaa hieman fiilistellä, joten ei muuta kun PMMP:n lempparit täysin epämääräisessä järjestyksessä soimaan:


Heliumpallo on vain jotenkin uskomaton, en tiedä miksi. Heti ensimmäisestä kuuntelukerrasta asti tämä biisi on tuonut sellainen vau-viban, ettei mitään rajaa. Mielestäni tosi taiteellinen, vähän kuin jokin taideteos jonka voi käsittää monella tavalla, luulisin. En oikeasti tiedä mitä tästä sanoisin, tämä on vain niin..no, uskomaton.


Tästä tulee mieleen joku lapsuusjuttu, damdidam ja niin edelleen. Herkkää ja konstailematonta, jos niin voi biisistä sanoa? Toisaalta, kuten useimmat PMMP:n biisit, on tämä myös omalla tavallaan raju. Mutta silti herkkä. Tiedättehän, jos laulaa "hirtän itseni patteriin" ja "damdidam rakkaalleni" samassa biisissä, ei se voi olla vain jompaa kumpaa. Kai.


Päiväkoti on vaan ehkä yksi surullisimpia biisejä, olematta kuitenkaan mikään ruikutusrällätys. Se on rehellinen. Ja kaunis. Piste.




Tämä on vain jotain niin hienoa. En oikeasti tiedä miten tätä kuvailisi, mutta oikeasti, jos joku onnistuu tekemään näin vaikeasta ja vaietusta aiheesta biisin, ei voi kuin nostaa hattua. Hyvä PMMP.




Okei, nämä kolme biisiä ovat taas kerran niin kauniita ja herkkiä ja vaikka mitä. En oikeasti ymmärrä, miten on mahdollista, että yhdeltä bändiltä voi tulla näin monta hyvää biisiä? Olkaa yksin ja juoskaa karkuun on aivan uskomaton, samoin Kovemmat kädet, jotain uskomattoman herkkää ja surullista. Salla tahtoo siivet on myös niin tajuttoman kaunis. Näiden kanssa voisin listata tuolta Kovemmat kädet levyltä myös Mummola- ja Onni-kappaleet, samoin kuin Matoja-kappaleen. Kaksi ensimmäistä taas jotain tosi herkkää, ja tuo Matoja on vaan niin uskomattomasti ladattu asenteella. Mutta samalla siinä on jotain herkkää. Ja no, Matkalaulu nyt on jo varmasti tullut kaikille tutuksi, ja se vain on niin mahtava myös.


Tätä olen itsekin laulanut ties kuinka monta kertaa Singstarissa! Ja tämä vaan on niin kaunis. "Tässä elämä on, oma kallis ja tarpeeton, joki joutava laineillaan, mua lastuna vie mukanaan". Voi härre gyyd. En kestä, tämä on niin kaunis, sanat ja kaikki. ""Ensin mä vapisin aaltojen alla, opin olemaan antautumalla".  Miten voi tehdä tällaisen biisin??


Tämän biisin esittäminen keikalla herätti huomiota fisushottien vuoksi, mutta hei haloo, tyypit vetää viimeistä keikkaa, niin mitä vikaa yhdessä shotissa on? :D Minun puolestani olisivat voineet juoda vaikka pullollisen jos olisivat halunneet :D Mutta kuitenkin, tämä on sellainen kesäbiisi, josta tulee vaan hyvä mieli.


Oikeasti, Lautturi. Tämä menee samaan kategoriaan niin monen muun PMMP:n biisin kanssa, kaunis ja herkkä. Jotain aivan uskomatonta. Siis ei voi kuin uudelleen ja uudelleen ihmetellä, mistä nämä sanat tulevat.


Edelleen, en vaan kestä. Tämä biisi on kaikkien muiden biisien tapaan näitä sanoituksellisia mestariteoksia. "Elämä on laulun haaveunta, merten prinssi ja valtakunta; orkesteri soittaa, viulu ei voi enää kauniimmin vaieta"

Myös Pariterapiaa ja Henkilökohtaisesti ovat yksiä suosikkejani, samoin kuin Viimeinen valitusvirsi ja Se vaikenee joka pelkää, mutta ihan vain postauksen pituuden aisoissa pitämiseksi pakko jättää jotain videoita tästä ulkopuolelle. Okei, myös San Francicsco ja Taajama ovat hyviä. Tämä on oikeasti vaikeaa. Niiin, ja sitten vielä Lapsuus loppui. Täytyy varmaan sanoa, että Veden varaan on selkeästi suosikkini kaikista PMMP:n albumeista.


Äh, tämäkin on vaan niin hyvä. Miten näitä voi olla näin paljon? Tämä biisi on, kuten suunnilleen kaikki muutkin, aivan uskomattoman kaunis. Todella kaunis.


"Aina kovaa ei ikinä pehmeää, enkeleitä ei meille riitäkään". Ei ole sanoja, tämä on niin kaunis.


Tämä on kenties lähes kaunein PMMP:n biiseistä. Vaikea kyllä tehdä päätöstä tämän ja Joutsenien välillä.

Okei, tuliko jollekin yliannostus PMMP:tä? Äh, en edes ollut tajunnut, miten monta suosikkia minulla oli! Tähän kun olisi mahtunut varmaan vielä kymmenen biisiä, kevyesti. No, mutta tulipahan ainakin kerrattua ja kerrankin kuunneltua kaikki suosikit (myös ne, jotka karsin listauksesta) putkeen. Mitkä on teidän suosikkeja? :) Tämä täällä menee nyt vihdoin nukkumaan, hyvää yötä tai huomenta <3

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Halloween

Huh, täällä on juuri selvitty PMMP:n viimeiseltä, kolme tuntia kestäneeltä keikalta :) Harmi vaan, että näin sunnuntaina ei bussit kulje niinkuin toivoisi. Tosin tässä jäi nyt hyvin aikaa päivittää eilisten halloween-juhlien kuvia tänne puolelle :) Itseäni tosin harmittaa, että asuista ei taida kauheasti olla kuvia, ainakaan minulla :D Täytyy katsoa jos niitä joltain ystävältäni löytyisi ja uppailla niitä sitten vielä tähän :) Tarjoiluista ja koristeluista kuitenkin sain napattua vähän kuvia, joten olkaapas hyvät :))


Ruokapöytää koristi oranssi kynttilä (arvatkaa mietinkö pitkään uskallanko sen sytyttää?), ja läjä serpentiiniä.


Tuota halloween-serpentiiniä löysin BR-lelusta, ja sitä puhallellessa moni tuntui taantuvan lapsen tasolle.. :D


Olohuoneessa myös aaltomaljakko sai osakseen serpentiiniä...


...ja löytyihän sitä myös tv-tasolta. Luulen, että loppuillasta sitä oli tosin joka puolella. Ovelasti piilotin sitä myös ystäväni laukkuun ja takin taskuun, ihan vain jotta olisi seuraavana aamuna ihmettelemistä ;)


Oli meillä muutakin kuin serpentiiniä, nimittäin oransseja ilmapalloja! Niitä oli pitkin lattiaa, pöydän alla ja no, ties missä. Näiden tarkoitus oli esittää kurpitsoja; jopa kahteen saimme aikaiseksi tussilla piirrellä "kurpitsanaamoja" :)


Kuten lienee käynyt ilmi, illan teemaväreinä olivat musta ja oranssi. Ostin siis mustia ja oransseja kertakäyttömukeja ja -lautasia, sekä hämisservettejä. Mitään tämän pelottavampaa en uskaltanut hankkia, koska olen itse niin säikky :D


Sitten päästäänkin itse asiaan, eli ruokaan :D Tein edellisenä iltana ystäväni kanssa ensinnäkin pätkismuffineja tuollaisiin halloween-vuokiin, joihin kuuluivat lisäksi nuo koristeet :)


Muffinivuoat olivat puolet kurpitsa- ja puolet haamukuvioisia :)


Ystäväni teki lisäksi aivan superherkullista porkkanakakkua, johon löysimme myös sopivia sokerikoristeita :)


Muffinien ja kakun lisäksi teimme kinkkuhyrriä, joihin tuli siis lehtitaikinalevyjä, paprika- ja chilituorejuustoa sekä pilkottuna kinkkua ja paprikaa :) Ainakin omasta mielestäni nämä ovat helppoja ja herkullisia :)


Leipomusten lisäksi oli minisuklaapatukoita (nam!)...


...mutanttihiirikarkkeja (jollain kierolla tavalla hyviä :D)...


...sipsiä....


...lisää sipsiä (näiden lisäksi vielä pari sorttia ja tietenkin dippejä)...


..sekä tacolastuja :) Myöhemmin tarjolle tuotiin myös porkkanoita ja dippejä, mutta kukapa niitä enää muistaisi kuvata? Näillä saatiin kuitenkin ahdettua itsemme täyteen ja kummasti siinä ruokien ympärillä porukka viihtyikin.. Tällaiset olivat siis eiliset halloween-juhlat kuvina, asuista ainoana todisteena lienevät nämä hahmojen mukaan nimetyt juomamukit:


Omani on tuo keskimmäinen, ja ystävieni mukit siinä vieressä :) Harmittaa, ettei asuista ole kuvia, mutta minkäs teet :) Kai voi olettaa että oli niin hauskaa ettei ehditty kuvata? ;) Nyt pääsin vihdoin kotia, tunnelmia keikalta koitan ehtiä päivittelemään jo huomenna. Nyt täytyy koittaa päästä äkkiä nukkumaan, jotta jaksaa aamulla pirteänä taas opiskella :) Öitä <3

lauantai 26. lokakuuta 2013

Tättädää


Tämä viikko on mennyt aivan tajuttoman nopeasti, koko viikon kestänyt intensiivikurssi loppui viimein eilen, ja maanantaina jatkuukin sitten taas "tavalliset" kurssit. Että se siitä lomasta, mutta tulipahan suoritettua tuo pois alta, ja kohtuullisen helpostikin vielä. Tänään nukuin sentäs vähän pidempään kuin viikolla muuten, mutta silti jouduin kampeamaan itseni ylös sängystä "aikaisin". Pakotin itseni syömään sämpylän, juomaan vitamiiniporejuoman ja lasin mehua, ja sitten suunnaksi Elixia ja spinning maraton.. Kaikkeen sitä ihminen lupautuu! Aamulla kyllä tuntui mahdottomalta, varsinkin kun oli lähes heti heräämisen jälkeen pakko saada jotain syötyä (yleensä menee vähintään tunti aamulla ennen kuin syön). Mutta kyllä sitä nopeasti pyörän selässä heräsi ja pääsi oikein ylittämään itsensä; 2h 15min spinningiä, hyvät ohjaajat ja loistava musiikki. Viimeisenä kappaleena oli yksi tämän hetken top-listaltani, joten voi pojat kun tuli poljettua.. Huomenna kroppa kiittää :D

Nyt pitäisi keksiä jotain ruokaa, siivota vielä hieman kenkiä eteisestä ja kattaa pöytä iltaa varten. Meillä on tänään halloween-bileet, periaatteessa kai viikon etuajassa, riippuen siitä miten kalenteria katsoo :D Teemana meillä on halloween with movie strars, eli elokuvien ja animaatioiden hahmoja tiedossa! Toivottavasti saisin luvan julkaista ainakin pari kuvaa vieraista täällä, sen verran huippuja asuja tiedän olevan tulossa ;) Huomenna menen ystäväni kanssa PMMP:n viimeiselle keikalle, joten tämä on todella mukava viikonloppu. Eilen ilta meno ystäväni kanssa leipoessa ja turhanpäiväisiä pölistessä. Saako sanoa että on onnellinen? Perhe ja ystävät ovat kyllä ainakin mulla just parhaat :) Nyt pitää alkaa tehdä ruokaa, mutta palaillaan  myöhemmin halloween-juhlien jälkitunnelmissa :)

lauantai 19. lokakuuta 2013

Viikonloppu jee!

Niin vaan taas on yksi viikko vierähtänyt ja ensi viikolla voisinkin vain lomailla... Mutta menen ahkerana ja tyhmänä opiskelijana silti vapaaehtoisesti suorittamaan ensi viikolla intensiivikurssina yhden kurssin, jonka muutoin joutuisin ensi vuonna suorittamaan istumalla tunnilla kerran viikossa. Joten viikko kerrallaan lienee parempi vaihtoehto? Okei, kadun kurssin ottamista varmasti jo maanantaina kellon herättäessä, samoin tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. Perjantaina kurssin päätyttyä uskon kuitenkin olevan voittajafiilis, joten sitä odotellessa..

En taaskaan saa unirytmiäni säädettyä oikeaan aikaan, kello on jo yli yksi mutta kun ei nyt vaan niin kauheasti nukuta. Tullut valvottua jo yli sen väsymyspisteen, hups. Koko viikko on mennyt liian vähillä unilla ja tehtävien parissa raataessa; periodin vaihtuminen aiheuttaa aina samanlaisen tehtävätulvan, mitään kun ei voi tehdä yhtään aiemmin.. :D Tänään ilta vierähti sitseillä, joista tosin lähdin jo luultavasti ensimmäisenä pois ystäväni kanssa. Univaje vaan tuntui tänään niin mahdottomalta, eikä tehnyt mieli pämpätä, tai edes katsella vähäpukeisia teekkaripoikia, joten ei muuta kuin bussiin ja kotia kohti :) Join äsken vielä kupin teetä ja luin mielenkiintoista opinnäytetyötä, pitää siitäkin tehdä jonkin näköinen arviointi/muistilista omaa tulevaa työtä ajatellen.

Viikonlopun vietän tosiaan vapaalla, vaikka työt lopetin jo pari viikkoa sitten, tuntuu tämä silti ekalta oikealta vapaalta viikonlopulta, kun saa vain olla kotona (ja tehdä tehtäviä) :) Tarkoituksena olisi myös tehdä taas kunnon suursiivous, koittaa vihdoinkin saada aikaiseksi laittaa vaatteita yms myyntiin nettiin ja no, tekeminen ei varmasti lopu kesken :) Nyt koitan kai saada unta, jotta jaksan aamulla ahertaa ja illalla sitten rentoutua :) Hauskaa viikonloppua kaikille <3

tiistai 15. lokakuuta 2013

Miten tämä taas tulee näin myöhään..

Huhhuh. Meillä on nyt vieraita, ja aika menee kuin siivillä, eikä tänne oikein meinaa ehtiä. Torstaina lähdimme tosiaan Pohjanmaalle tatuoitaviksi, vierailemaan porukoilla ja sieltä takaisin tullessa poikkesimme juhlimaan kavereiden tupareita Tampereelle. En edes muista, koska viimeksi olisin ollut baarissa pilkkuun asti, ja jatkanut terveellisiä elämäntapoja baarista hesen puolelle... No, oli ainakin mukavaa, eikä edes sunnuntaina tehnyt huonoa kun muisti kohtuuden lauantaina ;)

Sunnuntaina ajelimme (ABC:n pihvien jälkeen) kotia, löhösimme sohvalla ja katsoimme Brokeback Mountainin välillä torkkuen. Illalla vanhempani ja kaksi pikkuveljeäni tulivat luoksemme kylään, ja maanantai menikin heidän seurassaan kierrellen mm. Jumbossa ja Ikeassa sekä serkun luona vieraillessa. Haimme illalla vielä pitsat naapuripizzeriasta ja teimme pieniä muutoksia asuntomme huonekalujen järjestykseen. Eteisessä liian kaukana ovesta sijainnut ja tämän vuoksi vaille käyttöä jäänyt kenkäkaappi siirtyi makuuhuoneeseen, nojatuoli työhuoneesta siirtyy eteiseen ja no, saa nähdä mitä vielä huomenna (tänään) keksimme.


Ikeasta en tällä kertaa ostanut mitään muuta kuin pari sinistä kassia, jotta saan uima-altaan ja pari muuta juttua niissä kätevästi varastoon säilytykseen talveksi. Jumbossakaan en tehnyt löytöjä kuin Tiimarissa, josta mukaan tarttuikin sitten iso kassillinen tavaraa... Suurin osa näistä kuitenkin halloween-juhlia varten, joten esittelen niitä sitten myöhemmin. Ystäväni kuitenkin toi minulle (en edelleenkään ole ihan varma miksi, enkä ole ehtinyt kysymään) tänään aamulla pikaisesti tässä poiketessaan jääkaappimagneetteja! Ja uskokaa tai älkää, juuri tänä aamuna mietin, että miksi meillä on vain yksi magneetti siinä ovessa, kun laitoin tatuointien hoito-ohjeen siihen muistutukseksi (mistä tulikin mieleen, että pitää tuo oma vielä rasvata ennen nukkumaanmenoa..). No, onneksi on ystäviä jotka tietävät mitä tarvitset ennen kuin sitä itse edes tajuat :D Nyt meidän jääkaapin ovessa on niin minulle luontevasti pieniä viinipullomagneetteja, jee! En yleensä siis tykkää mistään runo- tai ns. hauskoista magneeteista, joten nämä ovat aivan täydelliset :) Tosin pakko hieman miettiä, että juonko liikaa viiniä vai liian vähän, vai vihjaileeko ystäväni jotain aivan muuta... No, kuitenkin iso kiitos näistä C:lle <3

Ja niin, minulla on nyt se uusi ihana tatuointi, reippaasti ensimmäistä yksilöä isompi. Voisin katsella sitä päivät pitkät, se on vaan niin kaunis.. Kaikki yksityiskohdat yms, niin tarkkaa työtä että! Siitäkin varmaan tänne kuva jossain vaiheessa eksyy, vaikka aina toki tulee se perus "mitä jos joku ottaa samanlaisen apua-apua", mutta tästä tuskin kukaan pystyy tarkkaa kopiota tekemään, joten ehkä jossain vaiheessa paljastan sen täälläkin :)) Nyt kuitenkin taidan rasvata tatuoinnin ja sitten äkkiä nukkumaan, aamulla pitäisi jaksaa raahautua kouluunkin, yhden vaivaisen kurssin takia.. Ja sen jälkeen hääpuvun sovitus, pitäkää peukkuja että tällä kertaa löytyisi SE mekko ;) Öitä (tai huomenta) <33

torstai 10. lokakuuta 2013

Torstaiturinoita ja vuoden ensimmäiset pikkujoulut

Viime viikonloppuna vietimme parin ystäväni kanssa "pikkujouluja". Toisin sanoen joimme glögiä ja söimme herkkuja, ja juhlistimme samalla töideni loppumista. Joulutorttujakin olimme ajatelleet tehdä, mutta emme sitten tehneetkään. Katsoimme tvstä Valehtelija valehtelija -elokuvan ja tarjolla oli glögin lisäksi seuraavia herkkuja:


Tietenkin pipareita, kun kyseessä olivat pikkujoulut. Tein töihin viimeisen päiväni kunniaksi pätskismuffineita, joita riitti onneksi myös illaksi. Edellisillan leffailulta Finnkinosta jäi poppareita, jotka kummasti hupenivat kaikkien laineiden herkkujen vastapainoksi. Lisäksi tarjolla oli viinirypäleitä sekä keksejä; fasupaloja (tai mitä ikinä ne nykyään ovatkaan nimeltään) sekä minttusuklaakeksejä :) Vaikka lähinnä löhösimme sohvalla, oli se mukavaa vaihtelua opiskeluun ja kerrankin tuli oikeasti rentouduttua ystävien kanssa :)

Nyt pitäisi jatkaa taas pakkaamista, kävin tuossa äsken arvailemassa vastauksia ruotsin kokeeseen, ja kunhan mies vaik pääsee töistä, nostamme matkalaukut ja kissan autoon ja otamme suunnaksi Pohjanmaan :) Jos vain ehdin, juoksen vielä ennen lähtöä nopeasti hullareille ostamaan jonkin kivan tuparilahjan ystäväpariskunnallemme. Epäilen tosin, etten ehdi, mutta aina voi suunnitella :)) Hauskaa torstaita :)

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kiirekiirekiirekiire

Tiedättekö sen kun on paljon tekemistä, ja sitten tulee vielä lisää tekemistä, ja sitten tulet vielä kipeäksi, jolloin kaikki tekeminen kasaantuu ja et saa mitään aikaiseksi etkä hetken päästä enää edes tiedä mistä aloittaa? Toivottavasti ette, koska se on tosi tosi tosi ärsyttävää. Ensin mulla oli säätöä yhden kurssin kanssa, ja kun sille kurssille vihdoin "pääsin", oli jo riittävästi tehtäviä rästissä. Sitten alkoi periodin päättyminen lähestyä, ja tuli kaiken maailman oppimistehtäviä, etätehtäviä, oppimispäiväkirjoja ja tenttejä. Hohhoijaa. Sitten tulin kipeäksi, ja kävin vielä kaiken lisäksi omasta tahdosta lääkärissä poistattamassa pari luomea, tehden näin omasta olostani entistä mahtavamman. Oma vika pikku sika, vai miten se nyt menikään.

Nyt kuitenkin on asiat sillä mallilla, että irtisanouduin pari viikkoa sitten ja viimeinen työvuoro oli viime lauantaina, eli tästä eteenpäin tällä työttömällä opiskelijalla on runsaasti aikaa panostaa opiskeluihin. Ellei olisi kipeänä siis, koska silloin ei saa mitään aikaan, vaikka kuinka olisi aikaa. Olen tosin nyt saanut kalenterini järjestykseen, siellä on ihana pinkki post-it muistuttamassa tulevista deadlineista. Takana on jo yksi koe, huomenna olisi edessä toinen ja ensi viikolla jatkuu taas. Sitten pitäisi lukea yhteen isompaan tenttiin, käytä tatuoitavana ja värjätä hiukset. Käydä poistattamassa tikit ja juosta äkkiä salille kirimään yli viikon väliin jääneet treenit ja siivota ja pestä pyykkiä. Valivali ja silleen :D

Okei, ei aivan kaikki kuitenkaan ole huonosti tai retuperällä. Olen siivonnut ja pessyt pyykkiä, joten kotona on mukavan siistiä. Olen pakannut jo melkein kaiken tarvittavan, kun huomenna lähdemme kohti maaseutua viettämään pitkää viikonloppua tatuoitavana, vanhempien luona ruokittavana ja no, käymme myös kavereiden tupareissa ja sunnuntaina pirteinä kotia odottamaan ensi viikon menoja ja meininkejä. Sain myös rästissä olleet tehtävät palautettua, nyt pitäisi vielä koota pari portfoliota ja tehdä muutama oppimistehtävä ja loppuraportti ensi viikon loppuun mennessä. Kun ne saa pois alta, voikin alkaa suunnitella seuraavan periodin palautuksia :D Tosin positiivista on se, että tämä tarkoittaa, että enää yksi periodi ennen joulua, ja sitten puoleksi vuodeksi työharjoitteluun.

Koska en kykene enää pysymään "aiheessa", laitan puhelimen pois ja koitan saada nukuttua, jotta aamulla voin vielä paniikissa kerrata kokeeseen. Perse edellä puuhun tms, olisi pitänyt lukea aiemmin.. Hyvää yötä ja energistä loppuviikkoa :))