lauantai 28. syyskuuta 2013

Karvainen lauantaitervehdys

Tämä viikko on taas ollut niin hektinen, että flunssa ei ole hellittänyt ja nyt taitaa olla pieni kuume taas päällä. Jotten hirveästi alkaisi hourimaan kuumeen johdosta, olkoot kissa pääroolissa tämän postauksen ajan:

Kävin viikolla täydentämässä pesuainevarastoja Tarjoustalossa. Sieltä tulee yleensä myös ostettua kissanruokaa, kuten tälläkin kertaa..

Hei, äiti on ostanut ison paketin mun lempiruokaa, moussea! Missä ne oikein on?
Meidän "pikkukisu" Findus ymmärtää saavansa ruokaa, kun alan "maiskuttaa", tiedättehän, silleen epämääräisiä ääniä.. :D Silloin se juoksee jääkaapin ääreen, koska tietää, että ruokia säilytetään jääkaapin päällä olevassa kaapissa tai jääkaapissa. Ja koska ruokakippo on siinä jääkaapin lähellä ikkunan alla.

Ei, ei ne ole tuolla suunnassa..
Tällä kertaa ostin ison paketin mousse-ruokaa, joka on meidän kissan herkkua; mikäs sen helpompaa kuin valmiiksi muussattu ruoka tuollaiselle hotkijalle. Innostuessaan neidillä on tapana myös kiivetä tuolle jääkaappia lähinnä olevalle tuolille ja siitä kurkotella jääkaapin ovea, ruokapurkkia yms. Tällä kertaa ruoka ei kuitenkaan tullut jääkaapista, vaan tuo superpakkaus oli pöydällä..

Nyt löytyi!
Pienestä se kissa voi olla onnellinen, kippo täynnä herkkuruokaa :) Lauantain kunniaksi annoin kokonaisen purkin, vaikka tiedän mieheni aamulla jo ruokaa vähän antaneen. Meillä tuo kissaneiti on tosi perso juuri näille purkkiruuille, raksuja on koko ajan tarjolla, mutta purkkiruokaa pyritään antamaan korkeintaan kaksi kertaa päivässä, jotta ei kävisi linjojen päälle. Yleensä annamme puoli purkkia kerrallaan, mutta pitäähän sitä kissankin joskus irroitella.. Tosin ainakin vielä on ruokaa jäljellä, joten ei aivan kaikkea ole kerralla ahmaistu :)

Nyt tämä kuumepää taitaa painua pehkuihin, huomenna olisi toisiksi viimeinen vuoro töissä, mutta saa nähdä suuntaanko sen sijaan lääkäriin.. Hauskaa lauantai-iltaa kaikille <3

maanantai 23. syyskuuta 2013

Liikaa tekemistä, liian vähän aikaa

Miks aina on näin kova kiire? Nytkin pitäisi olla jo nukkumassa, vaikkei huomenna ole edes aikainen herätys, mutta kun kerrankin saisi nukkua oikeasti kunnolla, niin kannattaisi nukkua. No, ehkä ihan pian. Tämä viikko on taas mennyt niin nopeaa, ettei mitään rajaa.


Torstaina hain postista ihanan paketin: uusia kenkiä! Tilasin kolmet kengät sovitukseen, ja kahdet niistä pidän. Kolmannetkin pitäisin, mutta ne ovat aivan kamalan tuntuiset jalassa! Katson niitä edelleen kaihoisasti, ne olisivat olleet niin ihanat, mutta.. Mitäpä sitä kengillä tekee, jos ei niillä voi kävellä? Ikään kuin muutenkin päivittäisin käyttäisin ihania korkoja, mutta omistamani ovat sentäs hyvät jalkaan, joten niitä voi halutessaan käyttää. Kuvassa kuitenkin toiset niistä, jotka aion pitää. Näitä katselin jo pitkään, ja vihdoinkin tilasin. Vaikka kokojen sanottiin olevan "pieniä", tilasin omaa kokoani (37), ja ainakin mielestäni suht leveähköt jalkani sujahtivat näihin hyvin. En ole näitä vielä ehtinyt käyttää missään, mutta lauantaina oli pakko kotona ne pistää jalkaan ja ihastella.. Niin ihanat, ja ovat jopa hyvät jalassa. Kävelin niillä tovin kotona lauantaina, oli aika mielenkiintoista tyhjätä tiskikonetta tuon minkäliekorkuisen koron verran pidempänä :D


Lauantaina tarkoituksesani oli kuvata kenkiäni, mutta kuinkas kävikään.. Tyhjensin kenkäkaappini eteiseen, laitoin kameran valmiiksi ja otin kaksi kuvaa, kunnes kamera alkoi vaatia uusia paristoja. Kenkäpostaus siirtyi hieman, kun kameran ladattavat akkuparistot olivat pitkän käyttämättömyyden seurauksena tyhjentyneet, ja niitä pitikin sitten ladata tovi.. Tänään taas palasin töihin lähes puolentoista kuukauden jälkeen, ja eipä ollut kauheasti aikaa sitten jatkaa siitä, mihin eilen jäin. No, olen kuitenkin kahta (kunnon kameralla otettua) kenkäkuvaa lähempänä postausta. Toivottavasti ensi viikolla olisi aikaa :)



Perjantaina vietin iltaa yksin kotona, hivenen kipeän oloisena, luultavasti kiitos sateen, ja päädyin lääkitsemään itseäni lasillisella punaviiniä. Kuvassa tosin on pullo, ja pullossa muistaakseni toissa vuoden hullareilta ostamani Versacen viinipullon sulkija. Viini itsessään ei ollut niinkään makuuni, joten perjantaina join tosiaan vain sen yhden lasillisen, katsoin jotain hassuja elokuvia ja menin nukkumaan melkein ajoissa.



Tässä vielä lisäkuvaa tuosta viinipullon korkista/sulkijasta. Eipä sitä näiden kierrekorkkiviinipullojen aikana ole tullut niin kauheasti käytettyä, mutta kerrankin sattui hyllyssä olemaan pullo oikealla korkilla.



Lauantaina olin yksin kotona, ja laiska kun olen, en jaksanut lähteä kauppaan. Nälkä kuitenkin tuli, ja hetken kuunneltua masuni murinaa päädyin tekemään kasviswokkia. Tutkin tovin kaappeja ja meiltä sattui löytymään nuudeleita, pakastevihanneksia, sipulia, valkosipulia, chiliä ja sweet chili -kastiketta. Niistä syntyikin sitten yllättävän maukas kasviswok, jota tein tänään jo toistamiseen, kun ystäväni E haki minut töistä ja kuunteli turhanpäiväisiä pölinöitäni.

Nyt ei kai auta muuta kuin mennä nukkumaan, näköjään päiväkin on jo ehtinyt vaihtua maanantain puolelle. Hyvää yötä tai huomenta kaikille, ja hauskaa alkavaa viikkoa :) Palaillaan! <3

maanantai 16. syyskuuta 2013

Muutoksia suunnitelmiin (ja hiuksiin)

Kuten aiemmin kerroin, tarkoitus oli lähteä jo eilen takaisin kotiin. Pienen pohdinnan jälkeen päädyinkin lähtemään vasta tänään, kun minulla on maanantaisin vain yksi kurssi, ja sekin alkaa vasta neljältä. Eli tällä hetkellä olen junassa jossain Tampereen ja Hämeenlinnan välillä, jos tämän postauksen siis saan ajoissa tällä junanetillä ja pätkivällä 3G:llä julkaistua :D Sunnuntaina päätimme pikkusiskoni kanssa sittenkin lähteä ostoksille Poriin, tosin emme tehneet tätä päätöstä kovin aikaisin, ja näin ollen pääsimme perille vasta kolmen pintaan. Ensin vietimme tovin etsien minulle vihkisormusta (vaikka suunnilleen tiedän, millaisen haluan, on niitä silti yllättävän vaikea löytää - aina on joko väärä istutus tai väärä leveys). Kiertelimme etsien siskolleni huivia, jonka tarpeen vuoksi oikeastaan ostoksille lähdimmekin. Arvatkaapa, mitä ostoskeskuksessa kuulutettiin 15.50? "Kauppakeskus suljetaan 10minuutin päästä"! Olimme hieman hämmästyneitä, sillä olimme olettaneet sen olevan auki kuuteen asti. Pikaisesti juoksimme vielä pari liikettä läpi tarkastaen niiden huivitarjonnan, löytämättä kuitenkaan mitään. Mutta ihan oikeasti, miten voi olla mahdollista, että ostoskeskus menee kiinni jo neljältä? :D Ehkä tämä suuri ymmärtämättömyyteni johtuu pääkaupunkiseudulla asumisesta, siellä kun tuppaavat useat ostoskeskukset olla auki lähes joka päivä. No, ehdimme onneksi löytää siskolleni käsilaukun, Kappahlin huonosta asiakaspalvelusta huolimatta.. :D (valivali..)

Ostoskeskuksen sulkeuduttua siirrymme läheiseen Anttilaan, josta sitten teimmekin löytöjä... Tai no, siskoni teki; hän osti itselleen mm. laseja, hiuslakkaa ja ripsaria. Pikkuveljellemme etsimme ihanan (ja komean) myyjän avustuksella Spiderman 3 -elokuvaa, jota koneen mukaan oli vielä 2 kappaletta jäljellä. Se löytyi, ja hintaa blu-ray-versiolla oli huima 1 euro, joten saatiin pikkubroidille hyvä mieli halvalla :)

Emme vielä Anttilankaan jälkeen halunneet lähteä ajamaan takaisin, vaan päätimme tehdä vielä kierroksen Sokoksella. Siellä oli jonkin sortin remppa meneillään, mutta löysimme sieltä tarvitsemamme: kuivashampoo ja hiusväri. Toisen kerroksen kodin osastolta etsimme siskolleni lasisia "karkkikulhoja", sellaisia söpöjä kannellisia kippoja, joihin olisi kiva piilottaa korut, ponnarit ja meikit. Mielestäni niitä oli keväällä myynnissä joka paikassa, mm. Stockalla, mutta nyt ei niitä tunnu löytyvän mistään. Emme tosin ole vielä ehtineet niitä Stockalta (verkkokauppaa) lukuunottamatta käydä etsimässä, joten toivotaan, että niitä siellä vielä on :)

Sokoksella oli luultavasti meneillään olevan remontin vuoksi poistomyynti tms, ja siskoni bongasi kirjojen alelaatikoista minulle hääkirjan kahdellakympillä. Ei siis lainkaan paha, kun alkuperäinen hinta taisi olla lähempänä viittäkymppiä :) Pari kassia ostoksia käsissämme lähdimme sitten kohti autoa ja taas kerran saimme automatkalla kunnon naurut kun vitsimme olivat kenties maailman huonompia. Huvittavaa oli myös se, että ostimme sipsipussin sijaan maustettuja riisikakkuja, ja niitä autossa mussuttaessamme huomasimme niiden sisältävän ihan sikana kaloreita.. Eli se siitä terveellisestä vaihtoehdosta... :D

Illalla värjäsimme vielä hieman hiuksiani ostamallamme värillä. Siskoni teki minulle vaaleita raitoja hiuksiin, tavoitteena kun olisi saada näistä huomattavasti vaaleammat ensi syksyyn (eli häihin) mennessä. Nyt jatkan vielä tovin junailua, ja toivottavasti palailen jo illalla kuvien kera - itseäni kun ärsyttää tehdä tällaisia kuvattomia kilometripostauksia, mutta kun ei ole (ns. aiheeseen liittyviä) kuvia, niin ei voi mitään.. Hauskaa maanantaita ja alkavaa viikkoa :)

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Vapaalla

Olen viettänyt viimeistä "virallista" lomaviikonloppua vanhempieni luona. Tosin on tässä vielä huominen jäljellä, mutta kuitenkin. Perjantai meni saunoessa ja syödessä ja vain ollessa. Lauantaina menimme siskoni kanssa katsomaan pikkuveljeni koulun yleisurheilukisoja - siis lauantaina, koulujuttuja, edelleenkin hyi. Mutta sielläpä se neljä tuntia tuli katsomossa istuttua viltin alla keksejä ja pitsaa syöden. Näinpä siinä paria vanhaa opettajaa, onneksi ei tarvinnut jutella :D Vaikka ei siellä muuta tehty kuin istuttu, niin kyllä tuli sen verran väsy, että kun kisoista oli selvitty ja päiväruoka syöty, oli pakko nukkua päikkärit.. En edes ole ihan varma nukuinko tunnin vai kaksi, mutta kyllä se hieman piristi. Sitten teinkin iltapalaksi ihanaa kesäkurpitsakeittoa, lisukkeeksi siskoni teki krutonkeja ja paistoimme vielä hieman pekonia siihen päälle.. Tuo keitto on kyllä aivan taivaallista, pitää senkin resepti joskus tänne saada aikaiseksi laittaa :) Itse vaan olen jokseenkin laiska sitä tekemään, joten ehkä pistän tavoitteeksi vuoden loppuun mennessä..

Illalla laitoimmekin sitten vanhoja lukiokirjoja myyntiin Tori.fi-sivustolle, ja yllättäin niistä on jo tänään (/eilen) tullut kyselyitä, vaikka olimme varmoja, etteivät ne välttämättä enää näin myöhään syksyllä kaupaksi mene.. Tai sitten vain laitoimme liian halvat hinnat :D No, toivottavasti kuitenkin pääsisimme mahdollisimman monista kirjoista eroon, niitä kun on minun (todella vanhojen) kirjojeni lisäksi kahden nuoremman sisaruksen kirjat tallella.. Olisi ehkä kannattanut silloin aikoinaan niitä heti myydä, mutta kun on saamaton niin on saamaton.

Kun saimme kirjat (okei, vasta osan niistä) laitettua myyntiin, jatkoimme edelleen kirjojen parissa.. Minulla ja siskollani kun on molemmilla tentit edessä, niin oli hyvä lukea hetki yhdessä. Tosin oma keskittymiskykyni ei ilta kymmenen jälkeen ole kehuttava, ja muistutan lähinnä yli-innokasta koiranpentua. Siskoni kuitenkin pääsi päivän lukutavoitteeseensa, jee sille. Itse olin realistinen ja laskin vasta huomisen viralliseksi lukupäiväksi, eli nyt olen periaatteessa jo edellä, kun tänään vähän luin.. Täytyy nyt sitten vaan toivoa, että saan huomenna junassa luettua sen 60 sivua.. Luulisin, katsoin nimittäin, että jos menen pikkuveljeni kyydillä hänen luokseen ja menen sieltä junalla, menee junamatkaan melkein 3,5 tuntia.. Ja siihen tuo tunnin automatka päälle, hyh.. No, ehtiipähän ainakin lukea (tai nukkua).

Nyt pitäisi sitten kai mennä jo nukkumaan, jotta huomenna ehtii käydä anopin luona, nauttia vikasta lomapäivästä (olen siis ottanut töistä palkatonta lomaa 15.9 asti ;)) ja sitten vielä ehkä mennä pikaisesti ostoksille.. Ja kun tuo kotimatka vie noin paljon aikaa, täytyy siis herätä suht aikaisin. Joten pidemmittä puhitta, ja ikävä kyllä tällä kertaa myös ilman kuvia, hyvää yötä ja toivottavasti aurinkoista sunnuntaita kaikille <33

torstai 12. syyskuuta 2013

Huomennnta

Joku nukkui tänään pommiin. Tiedätte varmasti sen fiiliksen, kun olet hereillä, mutta haluat nukkua lisää, ja kaikki muu paitsi nukkuminen tuntuu toissijaiselta? Tänään kävi niin, ja olen vasta nyt asemalla odottamassa junaa.. Ja tällä tietoa myöhästyn n. 10min, siis sen lisäksi, että vietin ensimmäisen kurssitunnin kotona sängyssä.. Pikainen kävely asemalle piristi onneksi, ja sumusta huolimatta olen melko pirteä. Katsotaan vaan, nukahdanko junaan.. :D


Näihin sumuihin, ja sisään junaan... Sumuista torstaita (kai tänään on torstai) kaikille :) 

perjantai 6. syyskuuta 2013

Fashion and fitness



Viime lauantaina piipahdimme siskoni, serkkuni, äitini ja muutaman ystäväni kanssa Elixian ja Fashionstore.fi:n järjestämissä Fashion and fitness -bileissä. Illan aloitimme luonani kuoharilla, hiusten laitolla ja meikkauksella. Kuoharin sain synttärilahjaksi, ja nyt sen sitten tyttöporukalla avasimme, ja ainakin minä tykkäsin tuosta kovasti. Tykkään sekä makeista että kuivista kuohareista, joten harvemminpa kuohari on sellaista, etten tykkäisi :D Oli kiva rankan päivän (lue: hääpukujen sovitus) jälkeen hieman rentoutua kuoharilasi kädessä pikkusiskon kihartaessa hiuksiani. Oikeasti olin ihan kauhusta kankeana, koska pelkäsin hänen polttavan päänahkani kihartimella :D



Sain oman bilepassini Elixian kautta, ja siskoni, äitini ja ystäväni ilmoitin Fashionstoren kautta. Noiden "passien" takana oli etuja, mm. -30% alennus Fashionstore Outletista. Pikkusiskoni kaipasi uutta laukkua, joten tuon edun kannustamana lähdimme hääpukusovitusten jälkeen tuonne Outletiin etsimään jotain kivaa Guessin laukkua - sitä kuitenkaan löytämättä. Tai no, löytyi sieltä sellaisiakin, ja yksi niistä oli harkinnassa, kunnes löysimme tämän...


Liu Jo:n vaalea laukku karvalla! Aivan uskomattoman suloinen, söpö ja outo. Sitä oli tuolla myynnissä tuo yksi kappale, ja sitä sitten kannettiin hetki edes takaisin kun mietittiin, onko se liian erikoinen. Tai arka, koska tuo karvaosa varmasti likaantuisi hetkessä. Ja voisiko sitä pestä, tai suojata. Mutta kun se oli niin ihana, malli oli täydellinen ja no, meillä on siskoni kanssa ollut tapana ihastua kaikkeen hieman erikoisempaan. Kun laukkua siinä sitten tutkiskelimme, huomasimme, että tuo karvaosa lähtee irti, jolloin laukku näyttää tältä:


Kuva on öö... aika huono, otettu siis illalla pimeässä siellä bileissä, mutta se oli ainut kuva, joka minulla laukusta oli ilman tuota karvaosaa. Se, että karvaosan sai irti, taisi ratkaista siskoni ostonpäätöksen. Tuo laukku juuri täydellisen mallinen, ja ilman karvaa se ei ollut niin erikoinen eikä arka. Tosin siskoni uudet farkut hieman jättivät jälkiään laukun pohjaan, mutta ne onneksi lähtivät pois miedolla vesi-saippuaseoksella, ihan vain vinkkinä muillekin vaaleiden laukkujen omistajille ;)

Nyt täytyykin sitten siirtyä biletunnelmista työtunnelmiin, ja alkaa kirjoitelemaan työhakemuksia.. Voin kertoa, että kiinnostaa, mutta silti ei kiinnosta. Oikeasti, en edes muistanut, kuinka vaikeaa on keksiä jotain järkevää tekstiä noihin.. Onneksi on maanantaihin asti aikaa, tosin huomenna illalla on lähtö Tallinnaan yön yli kestävälle risteilylle, joten periaatteessa aikaa on tämä ilta (=yö) ja huomenna aamupäivä.. Joten ei muuta kun kirjoittamaan, palaillaan taas, kunhan saa nuo epämukavat hommat pois alta :)

tiistai 3. syyskuuta 2013

Messuintoa


Mikäs sen ihanampaa, kuin aloittaa aamu runsaalla aamupalalla! Tosin tänään ei ihan tällaista ollut tarjolla, kuva on parin viikon takaa, kun vanhempani ja pikkuveljeni olivat kylässä. Lauantaina ennen Lintsille lähtöä teimme kunnon aamupalan, että on sitten jotain mikä heittää mahassa kieppiä laitteissa.. No ei, ihan vaan että jaksaa koko päivän siellä juosta (=jonottaa) laitteesta toiseen. Ihan oikeasti, yhteen laitteeseen jonotimme ainakin 20min ja itse laitteessa meni n. 40sekuntia! Nuo laitteiden "kierrosajat" näki netistä, olisipa sama juttu jonotukseenkin :D Toki ymmärtäähän sen kun kaikki hieman kauempana asuvat pääsevät tietenkin lähinnä viikonloppuisin, mutta jonottaminen on silti aina tosi ärsyttävää.. Onneksi siinä samalla pystyi mussuttamaan poppareita ja hattaraa maha piukeena :)

No niin ja takaisin siihen aamupalaan :) Tuo tosiaan koostui muroista, karjalanpiirakoista ja munavoista, paahtoleivästä, kananmunista, pekonista, juustosta ja jogurteista :) Juomana teetä, kahvia, kaakaota ja mehuja :) Itse ainakin pidän todella paljon hotelliaamiaisista, ja tämä veti melkein vertoja niille. Ihan tulee nälkä kuvaa katsoessa...

Tällä hetkellä olen taas maalla (eläköön loma töistä ja koulusta lintsaaminen), tulin tänne sunnuntaina myöhään illalla ja tänään olisi tarkoitus palata kotia, tosin minä lähden entisen työporukkani kanssa pian Tampereelle messuille, ja mieheni sitten matkalla nappaa minut siitä mukaan :) Messut ovat mielestäni huippuja, ja nyt jotenkin tämän häähössötyksen vuoksi olen niistä vielä enemmän innoissani, koska sieltä voi saada vaikka mitä ideoita esim. kattaukseen, kyseessä kun ovat horeca-messut, eli hotelli-, ravintola- ja cateringmessut :) Nyt pitää alkaa jo laittautua, että ehdin vielä pakata muut tavarani valmiiksi autoon, jottei miehelleni jää riskiä unohtaa jotain minulle elintärkeää täältä myöhemmin lähtiessään :D Eli nyt meikkaamaan ja pakkaamaan, hauskaa tiistaita kaikille! :)