perjantai 3. tammikuuta 2014

Lomalomaloma

Okei, nyt on loma mennyt kunnolla lomailuksi! Joulua edeltäneen siivousrumban ja pienten viimehetken ostosreissujen jälkeen on tullut oikeastikin vain oltua; katsoin loput netflixistä löytyvät himymit (How I met your mother) ja sen lisäksi on tullut katsottua monen monta elokuvaa, tänään/eilen Remeber me ja Dear John sekä Hachiko. Ja olen toden totta maannut sohvalla joulun ja uuden vuoden välillä varmaan enemmän kuin koko vuonna yhteensä :D Koneella en ole käynyt kuin kerran pari laittamassa laskut "maksupalveluun" (eli laittanut menemään automaattisesti tiettyinä päivinä, äidiltäni olen oppinut tämän nimityksen kyseiselle nettipankin ominaisuudelle :D). Sen lisäksi, että jouluna tuli syötyä jouluruoka ensin mieheni äidin luona ja sen jälkeen vielä vanhempieni luona, kävimme myös joulupäivänä mieheni isän luona syömässä joulupäivällisen. Ikään kuin vahingossa eksyimme joulupäivänä vielä viihteellekin, ja päädyimme jopa baariin asti juhlimaan. Tapaninpäivänä olo oli aika rouhea, mutta illallinen/triplateffit ystäväpariskuntien kanssa ainoassa aukiolevassa ravintolassa Amarillossa piristi kummasti, ja joulun jälkeisenä perjantaina kävinkin jo pirteänä eli puoli unessa pikkuveljeni kanssa uimahallissa uimassa (=lilluin lämminvesialtaassa ja poreammeessa). Perjantaina rakas ystäväni tuli myös käymään vanhempieni luona, ja oli ihanaa tavata täälläkin päässä Suomea, pääkaupunkiseudulla kun joudumme yleensä sumplimaan aikataulujamme yhteen oikein urakalla.


Lauantaina lähdimme siskoni, äitimme ja hänen ystävänsä kanssa aikaisin aamulla kohti Tampereen Ikeaa, jossa vierähtikin suurin osa päivästä. Siskoni osti vaikka mitä kotijuttuja poikaystävänsä luokse, ja toiminkin oikeastaan vain makutuomarina ja neuvonantajana. Palattuamme otimme pienen päivälevon, jonka jälkeen menin auttamaan siskoani kokoamisessa, ja jatkoin siitä ystäväni kanssa "yksille". Nuo "yhdet" ovat tosin vieläkin juomatta, koska molemmat päädyimme pepsiin ja lisäksi jaoimme herkulliset ranskalaiset, sipulirenkaat ja kanafileet. Ihan oikeasti, missään ei saa tuota settiä niin hyvänä kuin kyseisessä "kapakassa" ;) Sunnuntai menikin sitten tuota rasvamättöä sulatellessa ja tv:tä katsellessa, raskaasta jouluviikosta palautuessa.


Tämä viikko alkoi ja edellisen vuoden laki viimeistä päivää menivät tajuttoman nopeasti, kuten koko viikko tähän mennessä on tuntunut menevän. Maanantaina en ainakaan muista tehneeni mitään erityistä, ja tiistainakin taisin vain olla ennen kuin aloitimme vuoden vaihtumisen juhlistamisen. Aamupäivällä taisin kyllä tehdä jotain ruokaa koko perheelle, mutta iltapäivällä menimme pikkusiskoni poikaystävän luokse saunomaan ja teimme siellä yhdessä lasagnea, minkä jälkeen siirryimme ystäviemme mökille (taas) saunomaan, syömään naposteltavia ja olimmekin sielä puolenyön yli katsellen (ja kauhistellen) kun miehet ampuivat raketteja. Luultavasti noin yhden aika siirryimme mökiltä jo aiemmin mainittuun paikalliseen "kapakkaan" eli paikkakunnan ainoaan baariin, jossa tanssimme pilkkuun asti. Tämä on lähes ikimuistoista, koska harvemmin saan tuota miekkostani tanssilattialle :D Pilkun jälkeen menimme vielä siskoni poikaystävän luokse lämmittämään lopun lasagnen yöpalaksi, ja lopulta vanhempieni luokse nukkumaan pitkän yöunet. Suoraan sanottuna en edes muista, koska olisi viimeksi ollut näin hauska vuoden vaihde; en tiedä, onko ikinä ennen ollut näin mukavaa ja rentoa :) Uuden vuoden päivänä oli siis todella zen olotila, ja sainkin taas vain nauttia olostani kun mies teki ruokaa koko isolle porukalle ja kävimme vielä myöhemmin illalla kahvilla hänen isänsä luona. Ihanan rentoa, kun illalla kävimme taas kerran saunassa ja vain olimme :) Sauna on oikeasti niin luksusta, että huh! Meillä kun ei sitä kotona ole, on siitä otettava vanhempien luona kyläillessä kaikki hyöty irti :)


Tänään/torstaina heräsin hivenen flunssaisena, ja vietinkin päivän lähes iltakuuteen asti yövaatteet päällä sohvalla peiton alla maaten ja teetä juoden, kunnes olo koheni sen verran, että uskalsin lähteä siskoni kanssa kevyelle kävelylenkille ja sen jälkeen (ylläriii) saunoimme! Tarkoitus oli mennä ajoissa nukkumaan, mutta pitkälle venähtäneiden nukkumaanmenojen ja myöhäisten heräämisten johdosta ei uni meinaa juuri nyt tulla sitten niin millään, olen pian makoillut sängyssä jo pari tuntia. Tarkoituksena olisi pian saada aikaiseksi tehdä joululahjapostaus, mutta kun...loma jatkuu vielä reilun viikon, ja lahjat (joita on mielestäni paljon!) ovat parissa laatikossa ja kassissa pakattuina odottamassa kotiinlähtöä. En vaan ole kokenut järkeväksi ottaa kaikkia käyttöön (mm. vohvelirauta, pussilakanat, sähköhammasharjat ja karahvi) täällä vanhempieni luona. Tosin esimerkiksi mieheltäni saama lahja on ollut jo kovassa käytössä, tälläkin hetkellä ;) Tuo tällä hetkellä vieressä tuhiseva/kuorsaava karvanaama kun yllätti minut uudella puhelimella ja sitä varten hankkimallaan suojakotelolla! Aivan liian hyvä mies <3 Muutoinkin olivat saamani lahjat tänä vuonna erittäin mieluisia, ja toivon myös antamieni lahjojen olleen sellaisia :) Nyt taitaa kuitenkin olla parempi yrittää saada nukuttua, jos vaikka huomenna saisi päivärytmin jälleen raiteilleen :) Kauniita unia/ huomenta ja ihanaa vuotta 2014!



perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulutoiveita

Montako postausta voi aloittaa sanalla "joulu"? :D No, ehkä vielä pari. Olemme lähdössä pian Poriin hakemaan vielä pari lahjaa ja tekemään isoimpia ruokaostoksia joulua varten, kuten jo eilen kerroin :) Nyt kun jouluun on enää pari päivää, voi olla hieman myöhäistä kirjoittaa pukille, mutta jos nyt kuitenkin..

Eli mitä minä toivoisin joulukuusen alta löytäväni:


Okei, periaatteessa osa toiveistani on sellaisia perinteisiä lahjoja, joita osaan jo odottaa, eli suklaata ja pörrösukkia. Suklaata nyt on aina ja sitä on jouluna kenties liikaakin, mutta sitä on kuitenkin oltava aina :D Pörrösukkia käytän yleensä usein nukkuessani ja varsinkin näin talvella muutenkin kotona hiippaillessani, ja en muista niitä koskaan itse ostaneeni, joten tähän asti olen niitä aina joulupukilta saanut ;)

Koska olen sen verran lapsenmielinen, olen myös itse hankkinut pari lahjaa itselleni. Tosin vetoan tässä siihen, että olen ollut niin kiltti, ja opintoni ovat edenneet keskivertoa nopeammin ja menen työharjoitteluun etuajassa, joten minulla on lupa palkita itseni. Näin ollen toiveista lyötyy myös sähköhammasharja, sekä nahkahanskat, joita tosin olen vasta tänään aikeissa etsiä.

Olen yleensä tosi hyvä keksimään lahjoja muille, mutten osaa ikinä sanoa, mitä toivoisin itselleni. Ainakaan sitä kysyttäessä. Tällä kertaa anoppini kysyessä lahjatoiveita ei mieleeni tullut muuta kuin lakanat, ja tiesinkin tarkalleen millaiset lakanat haluaisin (tai teoriassa minä ja mieheni haluaisimme, käytännössä minä haluan.. :D). Näin ollen tiedän, millaiset lakanat paketista paljastuvat, mutta paljastan sen teille vasta joulun jälkeen :)

Muuten, ikään kuin "villeinä kortteina", lisäsin toivelistalle koruja ja kelloja, sekä torkkupeiton. Tosin saattaa olla, että ostan tänään viimeksi mainitun itse, mikäli sattuisi sellainen vahinko, että löytäisin ulkokalusteiden pehmuisteiden väriin sopivan. Olen toki ostanut lahjoja myös muille, ja kun joulu on näin lähellä, uskallan ehkä niistä muutaman jo paljastaakin:


Kuva saakoon kertoa lahjoista sen verran kuin on tarpeen, ettei vaan vahingossa tule minulta mitään lipsahduksia koskien lahjojen saajia :) Lahjoja on tullut tänäkin vuonna jonkin verran hankittua, ja pari rullaa lahjaperiakin on jo mennyt.. Nyt kuitenkin täytyy pistää töpinäksi ja lähteä kohti (melkein) viimeisiä jouluostoksia :)

Joulusiivousta ja kiirettä

Enää muutama päivä jouluun, ja vihdoinkin ehdin myös tänne :) Viimeiset pari viikkoa on ollut ihan tolkuttomasti hommaa, vaikkakin itsenäisyyspäivän ja sitä seuranneen viikonlopun vietimmekin "lomaillen" kotipaikkakunnallamme. Tekemistä tosin riitti silloinkin, ja parin illan venyttyä pilkkuun asti saikin sitten sunnuntaina kauhealla kiireellä säätää parin koulutehtävän kanssa... Viime viikko meni niin ikään koulujuttuja hoitaen, viimeisiin tentteihin lukien ja projektihommia tehden. Viikonloppuna siivoilin, pesin pyykkiä ja pakkasin lähes kuukauden mittaista joululomaa varten, ja sunnuntai-iltana lähdin käymään vielä Tallinnassa hakemassa hieman viinejä jouluksi ;)

Tiistaina lähdimme illalla mieheni kanssa auto täynnä matkalaukkuja ja joululahjoja kohti Pohjanmaata, ja täällä olemmekin sitten tällä tietoa loppiaiseen asti, jolloin käymme kaveriporukalla Tallinnassa, ja sitten palaamme taas viikoksi tänne maalle, ja tammikuun puolessa välissä pitää viimein ryhdistäytyä ja mennä takaisin töihin :) Mutta kai nyt voi sanoa että on lomalla? Periaatteessa ei ole mitään suunnitelmia, ellei lasketa lähes minuutilleen aikataulutettua jouluaattoa, joulupäivän vierailua sekä paria muuta sovittua menoa... Mutta onneksi mikään ei näin lomalla ole niin justiinsa, joten ei pienet myöhästymiset haittaa :) Ekat kaksi päivää lomalla ovat menneet lähinnä siivotessa ja ollessa. Aloitimme äitini kanssa täällä kotikotona suursiivouksen, jonka seurauksena veimme jo aivan järkyttävän paljon vaatteita keräykseen. 

Olemme siis siivonneet täällä alakerran vaatehuonetta, jossa oli (!) monen monta laatikkoa vanhoja vaatteita odottamassa jotain? :D Kävimme niistä nyt suurimman osan jo läpi, mutta :D Samoin kävimme läpi kaikki pyyhkeet ja lakanat, ja tarkoituksena olisi vähentää niiden määrää ainakin kolmasosaan nykyisestä... Kummasti sitä on tänne tavaraa kertynyt, ovathan vanhempani tässä toki asuneet jo ennen syntymääni ;) Myös pientä sisustusta täällä on meneillään, kun pistämme paria paikkaa hieman uuteen järjestykseen. Kirjahyllyssä on meneillään inventaario, ja laitoinkin jo Fb-kirppikselle lahjoitetaan-osioon ison läjän lastenkirjoja ja laatikollisen vhs-elokuvia. Kunhan vaan saamme aikaiseksi, viemme myös ne hyväntekeväisyyteen :) Huomenna pidämme hieman "vapaata" siivousurakasta, ja käymme tekemässä joulun ruokaostoksia, ja koska tarkoitus olisi lähteä aamulla ajoissa, täytyy kai pikkuhiljaa mennä suihkun kautta nukkumaan. Joten kauniita, jouluisia unia <3 Palailen taas hieman kuvallisimmin ja sisällöllisimmin postauksin :)


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulujuttuja

Miten voi aika mennä näin nopeaa? En oikeasti ymmärrä, johtuuko se siitä, että olen tulossa vanhaksi, vai mikä ihme nyt on.. Joulu tuli aivan tajuttoman äkkiä! Tai no, joulukuu mutta eikös se ole melkein sama asia? ;) Yleensä olen ihan täpinässä kesäkuusta lähtien, kun mieheni ei suostu kertomaan mitä aikoo ostaa minulle joululahjaksi. Tänä vuonna hän jopa itse kysyi, että onko hän tehnyt jotain väärin, kun en ole koko aikaa kyselemässä. En ole vielä ehtinyt tehdä paljoa lahjaostoksiakaan, aiemmin kun olen tähän mennessä jo tehnyt monta listaa lahjoista ja niiden saajista. Enkä vielä tiedä itsekään mitä toivoisin... Täytyy kai mennä pian lääkäriin, minulle tällainen ei-höperöys joulun alla ei ole normaalia :D


Jotain olen sentäs saanut aikaan, nimittäin joulukuusen hakeminen lähimetsästä (=häkkivarastosta) ja kuusen koristelu! Tarkoituksena oli tehdä tämä jo aiemmin, mutta vasta maanantaina ehdin ja sain fiiliksen siihen. Mieheni kysyi lähtiessään töihin, "aiotko laittaa joulukuusen tänään?", ja sanoin "en vielä tiedä", mihin hän totesi, että "laita nyt vaan kun sun tulee siitä hyvä mieli". Kyllä tuo taitaa minut tuntea paremmin kuin minä itse :) Pari lahjaa olen jo paketoinut, kun tilasin tosiaan sieltä Dermosililta niitä ihonhoitojuttuja, ja osa niistä päätyi lahjapaketteihin, mm. miehelleni ja äidilleni. Okei, yhden lahjan olen tosin ostanut myös itselleni, mutta se oli vaan pakko :D Näette sitten jouluna ;)


Meillä ei ole mitään hirveää määrää joulukoristeita, joten ainoat jouluvalomme laitoin työhuoneen seinälle roikkumaan, ja ne ovat kyllä niin kivat :) Eilen nukkumaan mennessä tajusin, että aina joulun aikaan yöllä oli olohuoneessa valoisaa, kun joulukuusen valot olivat päällä yölläkin. Nyt työhuoneesta kajastaa valoa yöllä eteiseen ja myös makuuhuoneeseen, ja voi kun tuli kodikas olo! Jos kesällä valo paistaa keittiön ikkunasta makkariin, niin yleensä se vain ärsyttää, koska tykkäisin nukkua pimeässä, mutta nuo jouluvalot eivät haittaa yhtään! :)

Tänään olisi tarkoitus käydä miehen kanssa hieman ostoksilla, tosin pitäisi myös lukea pariin tulossa olevaan kokeeseen ja vaikka mitä.. Huomenna lähdemme itsenäisyyspäivän viettoon kotopuoleen, jossa ilmeisesti on jo lunta niin että sen huomaa. Täällä pk-seudulla kun ei taida olla lunta missään, mutta ihan hyvä kai, jottei tule niitä kauheita ketjukolareita :s No niin, nyt täytyy lopettaa, kokous alkaa ihan pian ja täytyy vielä tsekkaa viime kerran muistiot ennen sitä. Ei muuta kuin mukavaa keskiviikkoa kaikille :)