sunnuntai 11. elokuuta 2013

Mökkielämää


Huh hellettä - ja kiirettä. Viime viikonloppu meni töissä, samoin alkuviikko. Torstaina suuntasimme perheeni ja ystäväni C:n kanssa yön yli risteilylle Tallinnaan, lauantain vietin pikkuveljieni kanssa Lintsillä ja nyt olenkin sitten yksin kotona, kunnes mieheni illalla tulee takaisin kotia tuolta maalta. Eli ekaa kertaa reiluun viikkoon minulla on aikaa kirjoittaa tänne. Jätetään huomiomatta se seikka, että pitäisi kerrata huomiseen tenttiin. Ehtiihän sitä vielä.. :D

Kävimme tosiaan tuossa heinäkuun lopulla, 23.-25.7 pikaisesti serkkuni mökillä, joka on äitini lapsuudenkoti Keskisuomessa, järven rannalla. Mökki on siis minun pappani koti, jossa on lapsena tullut vietettyä aikaa joka kesä. Maisemat siellä ovat aivan ihanat, järven vesi puhdasta ja no, kaikki on vaan niin rauhallista. Vaikkemme mökillä kauaa ehtineet ollakaan, tuon parin päivän aikana tuli silti levättyä ja rauhoituttua huimasti tästä kaupungin melskeestä.


Majoituimme mieheni kanssa rantaa lähempänä olevassa saunamökissä, joka oli siis parin sadan metrin päässä päärakennuksesta, pienen polun päässä. Polun varrella näkyi sammakoita, sisiliskoja yms, joten oltiin todellakin luonnossa.



En kestä, nämä kuvat ovat niin ihania. Vaikka ovatkin puhelimella otettuja, tuovat ne silti minulle mieleen sen hiljaisuuden ja lämmittävän auringon. Vesi tosin oli todella kylmää, enkä edes uskaltautunut uimaan. Mökillä oli myös oma pieni kasvimaa, jossa oli mm. perunaa, porkkanaa, sipulia, salaattia, herneitä ja vaikka mitä muuta. Oli ihanaa kun sai hakea kasvimaalta suoraan pöytään ruokaa, keittää todellakin tuoreita perunoita ja salaattia. Muutenkin serkkuni mies hoiti mökillä kokkailut aivan erinomaisesti, saimme herkutella mm. oman maan kasviksista tehdyllä wokilla ja maailman herkullisimmin marinoidulla kanalla. Nam. Tottakai lomaan kuului lievä nollaus, ja joimme illalla pullon punkkua ja päivällä hieman sangriaa. Lomalla saa onneksi irrotella, eikä tarvitse niin välittää kellonajoista tai mistään muustakaan.


Ensi kesänä tarkoituksenamme olisi viettää tuolla mökillä hieman pidempi aika, nyt kun tuo vierailumme oli aika extempore. Kerrankin aikataulut natsasivat hyvin, ja kaiken lisäksi toinen serkkuni tuli myös käymään pienen vauvansa kanssa päiväkahvilla tuolla mökillä samaan aikaan, ja viereisellä mökillä olivat tätini sekä hänen tyttärensä eli näin lisää serkkujani perheineen. Siinä tulikin sitten nähtyä paljon sukulaisia, joita ei ole hetkeen tavannut. Saimme myös mieheni kanssa kovan mökkikuumeen, mutta ehkä ensin pitäisi ostaa ihan se oma asunto ja sitten vasta katsella noita vapaa-ajan asuntoja.. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti