tiistai 27. elokuuta 2013

Tiistaiturinoita

Huh, nyt on kaksi päivää opiskelua takana, ja monta edessä.. En malta odottaa ensi syksyn työharjoittelua, tekee niin hyvää saada vähän vaihtelua (ja palkkaa). Viime viikko meni tosiaan lomaillessa, ystäviä nähdessä ja sovittaessa ekaa kertaa hääpukua! Tosin vielä ei sitä mun omaa löytynyt, mutta onneksi tässä on aikaa... Tuli sitä käytyä kolme kertaa salillakin, jee :) Keskiviikkona salin jälkeen menin ystäväni luo "yökylään", aikataulut kun tuppaa molemmilla (varsinkin ystävälläni) olemaan sen verran hektiset, että on tosi vaikea löytää aikaa tavata. Onneksi ystävyys ei ole kiinni yhdessä vietetyn ajan määrästä vaan ihan jostain muusta <3 Torstai ja perjantai kuluivatkin sitten jo koulussa, tosin vaan opastaessa uusia opiskelijoita tutorin roolissa.

Viimeinen viikko on todellakin mennyt aika paljon hääjuttuja miettiessä, ja siksi tälläkin puolella on ollut hieman hiljaista, yritän pitää hääjutut hääblogin puolella, ja kun aika oli lomasta huolimatta tosi tiukalla, koneella istumista sitten karsittiin. Ei sitä lasketa koneella istumiseksi, jos katsoo Netflixistä leffoja tai jonkun sarjan kaksi (!!) tuotantokautta, eihän? Nyt kuitenkin on taas kuvia paljon ja jostain pitää aloittaa, eli lomalta paluun kunniaksi muistellaan ekaa kertaa maistamaani avokadopastaa (jonka kanssa/lisäksi paistoimme pihvit, koska siksi).


Nyt pitäisi sitten tosiaan saada itsestään taas esille opiskelija ja alkaa lukea tuleviin tentteihin ja puurtamaan oppimistehtävien parissa. Toisaalta kivaa, koska osa kursseista on oikeasti mielenkiintoisia. Toisaalta ei kivaa, koska osa kursseista on tosi ärsyttäviä. Tai ainaki niiden opettajat, jotka ottavat kurssille suunniteltujen tuntien ulkopuolelta tunteja käyttöönsä, "koska ei teidän lukkarissa ollut silloin mitään". Oikeasti? Tarpeeksi paha, että tämä lisätunti on aikaisin aamulla, se menee päällekkäin sellaisen kurssin kanssa, jonka osa meistä otti jo nyt valmistuakseen nopeampaa. Huoh. No, eipä siitä kai voi mitään poissaoloa tulla, jos maikka itse on sen sinne suunnitellut, mutta kuitenkin. Ärsyttää. Ja teki hyvää taas asiasta hieman avautua, huh :D

Tulin juuri salilta, kävin spinnussa hieman purkamassa paineita ja härnäämässä reisilihaksia. Aivan huippua! Nyt pitäisi vielä pestä pyykkiä, tyhjätä tiskikone ja no, tehdä jotain koulujuttuja. Ja koittaa mennä ajoissa nukkumaan, joten parempi pistää toimeksi. Huomiseksi koitan saada tänne ainakin yhden herkkureseptin, jonka kuva minulla on ollut koneella valmiina jo jonkin aikaa.. Nyt kotitöitä ja lukemista, hauskaa tiistaita kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti