maanantai 23. syyskuuta 2013

Liikaa tekemistä, liian vähän aikaa

Miks aina on näin kova kiire? Nytkin pitäisi olla jo nukkumassa, vaikkei huomenna ole edes aikainen herätys, mutta kun kerrankin saisi nukkua oikeasti kunnolla, niin kannattaisi nukkua. No, ehkä ihan pian. Tämä viikko on taas mennyt niin nopeaa, ettei mitään rajaa.


Torstaina hain postista ihanan paketin: uusia kenkiä! Tilasin kolmet kengät sovitukseen, ja kahdet niistä pidän. Kolmannetkin pitäisin, mutta ne ovat aivan kamalan tuntuiset jalassa! Katson niitä edelleen kaihoisasti, ne olisivat olleet niin ihanat, mutta.. Mitäpä sitä kengillä tekee, jos ei niillä voi kävellä? Ikään kuin muutenkin päivittäisin käyttäisin ihania korkoja, mutta omistamani ovat sentäs hyvät jalkaan, joten niitä voi halutessaan käyttää. Kuvassa kuitenkin toiset niistä, jotka aion pitää. Näitä katselin jo pitkään, ja vihdoinkin tilasin. Vaikka kokojen sanottiin olevan "pieniä", tilasin omaa kokoani (37), ja ainakin mielestäni suht leveähköt jalkani sujahtivat näihin hyvin. En ole näitä vielä ehtinyt käyttää missään, mutta lauantaina oli pakko kotona ne pistää jalkaan ja ihastella.. Niin ihanat, ja ovat jopa hyvät jalassa. Kävelin niillä tovin kotona lauantaina, oli aika mielenkiintoista tyhjätä tiskikonetta tuon minkäliekorkuisen koron verran pidempänä :D


Lauantaina tarkoituksesani oli kuvata kenkiäni, mutta kuinkas kävikään.. Tyhjensin kenkäkaappini eteiseen, laitoin kameran valmiiksi ja otin kaksi kuvaa, kunnes kamera alkoi vaatia uusia paristoja. Kenkäpostaus siirtyi hieman, kun kameran ladattavat akkuparistot olivat pitkän käyttämättömyyden seurauksena tyhjentyneet, ja niitä pitikin sitten ladata tovi.. Tänään taas palasin töihin lähes puolentoista kuukauden jälkeen, ja eipä ollut kauheasti aikaa sitten jatkaa siitä, mihin eilen jäin. No, olen kuitenkin kahta (kunnon kameralla otettua) kenkäkuvaa lähempänä postausta. Toivottavasti ensi viikolla olisi aikaa :)



Perjantaina vietin iltaa yksin kotona, hivenen kipeän oloisena, luultavasti kiitos sateen, ja päädyin lääkitsemään itseäni lasillisella punaviiniä. Kuvassa tosin on pullo, ja pullossa muistaakseni toissa vuoden hullareilta ostamani Versacen viinipullon sulkija. Viini itsessään ei ollut niinkään makuuni, joten perjantaina join tosiaan vain sen yhden lasillisen, katsoin jotain hassuja elokuvia ja menin nukkumaan melkein ajoissa.



Tässä vielä lisäkuvaa tuosta viinipullon korkista/sulkijasta. Eipä sitä näiden kierrekorkkiviinipullojen aikana ole tullut niin kauheasti käytettyä, mutta kerrankin sattui hyllyssä olemaan pullo oikealla korkilla.



Lauantaina olin yksin kotona, ja laiska kun olen, en jaksanut lähteä kauppaan. Nälkä kuitenkin tuli, ja hetken kuunneltua masuni murinaa päädyin tekemään kasviswokkia. Tutkin tovin kaappeja ja meiltä sattui löytymään nuudeleita, pakastevihanneksia, sipulia, valkosipulia, chiliä ja sweet chili -kastiketta. Niistä syntyikin sitten yllättävän maukas kasviswok, jota tein tänään jo toistamiseen, kun ystäväni E haki minut töistä ja kuunteli turhanpäiväisiä pölinöitäni.

Nyt ei kai auta muuta kuin mennä nukkumaan, näköjään päiväkin on jo ehtinyt vaihtua maanantain puolelle. Hyvää yötä tai huomenta kaikille, ja hauskaa alkavaa viikkoa :) Palaillaan! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti