maanantai 15. heinäkuuta 2013

Uneton bloggerissa

Joku ei saa unta. Olen kieränyt pari nettikauppaa läpi, tekemättä sen suurempaa vahinkoa kukkarolleni. Myönnän kyllä tilanneeni itselleni pilates-setin, mutta sitä olin jo aiemmin katsonut, joten se ei ollut edes heräte/tylsyys/pakkotilatajotain/turha-ostos, vaan sille on jopa tarvetta ja käyttöä. Täällä kun on menossa pieni kuntoprojekti, ja ystäväni, joka toimii PT:näni, suunnittelee minulle vaihtelevan kotitreeniohjelman, jossa tarvitaan myös pilatespalloa (mm. vatsat) sekä vastusnauhaa (mm.kyykyt), ja settiin kuuluvia (1kg) pilatespalloja nyt voi käyttää käsitreeneihin ymsyms. Joko uskotte, että tein tarpeellisen ostoksen? Setille jäi hintaa alennusten jälkeen n.20e, eli alle puolet lähtöhinnasta, jee :)

Pari päivää mennyt taas töissä, ja edessä kaksi vapaapäivää. Sinänsä ei siis haittaa, vaikka valvon, koska voin nukkua aamulla niin pitkään kuin huvittaa, mutta kun. Olisi se ihan kiva nukkua nyt kun saisi nukkua, huomenna olisi päivällä kuitenkin kaikkea pientä puuhaa :) Huomenna aion kuitenkin suurimmaksi osin vain lorvia kotona, eli sään salliessa ottaa aurinkoa, jos sataa, jatkan sinkkismaratonia. Pari pakettia pitäisi hakea postista, sekä täydennystä allergialääkkeisiin apteekista. Salillakin pitäisi käydä ja kaupassa.. Kummasti sitä kaikkea tekemistä silti löytyy, mutta njäh, en jaksa turhia stressata vaikken kaikkea ehtisi; ainahan sitä voi lähettää miehen kauppaan ;)

Tiistaina meille tulee vieraita, pari ihanaa neitoa ja heidän seuralaisensa. Mieheni on luvannut tehdä erästä maailman herkullisimmista kokkauksistaan, joten minä voin keskittyä kahden ihanan neidon kanssa jutusteluun ja juoruiluun. Tosin kiitos parin kotipaikkakunnalla vietetyn pitkän viikonlopun, meillä on täällä työhuoneessa enemmänkin pyykkitupaa muistuttava tunnelma, joten pienoinen siivous saattaa tulla vielä tiistai-aamuna tarpeeseen. Mutta joo, kerron vapaiden vietostani lisää kun ne olen viettänyt, enkä nyt yhtään enempää ala mitään suunnittelemaan :D


gold & pink




































Pitkästä aikaa päädyin myös polyvoreen haaveilemaan, ja tällainen lopputulos.. Mieli tekisi vielä tehdä jotain sisustukseen liittyviä kollaaseja mitä lie, mutta toisaalta voisin mennä myös peiton alle kokeilemaan, josko uni pikkuhiljaa tulisi. Öitä tai huomenta, riippuen siitä milloin tätä luette ;)

Huom. huominen = maanantai = tänään.. :D

Ps. haluaisitteko/ette haluaisi näihin polyvore-kollaaseihin linkkejä? Ei siis mitään mainoslinkkejä, vaan ihan niitä mistä näkee asun kunkin elementin tiedot (merkki, nettikauppa, hinta jne). Mielipiteitä? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti